From boyfriend

"Sä luulet voivasi muuttaa asioita sun kropassas, jotka kuuluvat siihen (=eivät ole muutettavissa)."

Se kuka määrittelee sairautesi, ei määrittele arvoasi

Syömishäiriö. 

Ensimmäisenä mieleesi saattaa juolahtaa kuva luurangosta tai 20 kertaa päivässä oksentavasta tytöstä. Kuva on realistinen -heitä todella on olemassa. Totta on myös blogeissa kerrotut oireet, joita on ilmennyt sairaden myötä lanugo-karvoituksesta aina luukatoon asti. Olet saattanut kuulla sairaiden osastojaksoista, letkuruokinnoista jne. 

Minne jäävät he, joiden syömishäiriötä ei ole diagnosoitu? He, jotka eivät ole kokeneet asioita joita mainitsin. Suurin osa syömishäiriöisistä on joko normaali- tai ylipainoisia. Toisinsanoen, paino ei määrittele sairauden vakavuutta. Sairastunut saattaa vaikuttaa ulospäin täysin normaalilta -syö roskaruokaa kuin muutkin, eikä liikukaan muita enempää. Todellisuudessa hän saattaa kokea päänsisällä äärimmäistä taistelua, oksentaa tai käyttää muu aika ylenmääräiseen liikuntaan tai paastoon. Eikä kukaan tiedä, että hänen elämäänsä hallitsee syömishäiriö. Ehkä sairastunut ei yritä laihduttaa (esim. ahmiminen keinona purkaa pahaa oloa), eikä näin ollen häntä pidetä sairaana.

"No hankkikoot itse apua sitten, jos ei kerran ulkopuoliset ymmärrä."

Jos ei näytä luurangolta, liiku 19 tuntia päivässä tai syö kerran vuodessa, veikkaan että avunpyyntöön on suurempi kynnys. Pelko siitä, ettei oteta vakavasti ja verrataan "äärisairastuneisiin" voi olla esteenä. Luulen, että olo on kuin väliinputoajalla, näkymättömällä. "Pitäisikö minun sairastua enemmän, jotta saisin/uskaltaisin pyytää apua?"

Tiedätkö, ei ole olemassa lokeroita joihin jaotellaan sairaat vakavuuden mukaan. On olemassa painoindeksit, viiltelyarvet ja oireet, mutta toisen mieleen on vaikeampi, jopa mahdoton päästä. Mua ärsyttää niin suunnattomasti vertailu siitä, kuka on sairain. Pidetään huolta ensin itsestämme ja sitten vasta muista, jooko? Ja jos kyseessä on joku muu sairastunut kuin itse, ei ikinä tule vähätellä hänen pahaa oloaan, oireitaan tms., sillä todennäköisesti hän vähättelee ne jo itse.

Ja vielä: sinä, joka et ole saanut/pyytänyt apua, olet yhtä arvokas kuin muutkin.  Se, että olet arvokas takaa sinulle oikeuden hoitoon, tukeen tai apuun. Ei se, oletko muiden silmissä sairas määrittele sitä oletko oikeutettu pyytämään apua. Sun elämällä on arvoa, sä OLET äärimmäisen arvokas (ja kyllä, jopa katsomatta ulkoisiin seikkoihin).

Rakastan rakastaa elämää

Tein kuvataiteen työn aiheesta "minä rakastan elämää", 

sain hymypatsaan ja pidin puheen siitä, kuinka elämästä tulisi nauttia. 

Vuoden päästä hukkasin elämänhaluni ja suunnittelin itsemurhaa.

En tuntenut enää itseäni ja aloin nähdä itseni lihavana.

Nyt en näe enää itseäni laihana, mutten myöskään lihavana.

Osaan nauttia elämästä, mutten osaa vielä rakastaa sitä.

Mutta rakastan rakastaa elämää. 

Hetken päästä rakastan elämää. Jälleen.

P.s Mun joulu sujui yliluonnollisen hyvin. Olin valmistautunut (idioottimaista) ylitsevuotavaan ahdistukseen ja ruokien ylösnousemiseen, kuten viime jouluna kävi. Kuinka ollakkaan, söin mitä ihanempia ruokia vatsan täydeltä pitäen kaiken sisälläni, puhumattakaan että olisin vaivautunut kinkunsulatuslenkille. Vatsa tuntuu täyteen puhalletulta ilmapallolta, mutten jaksa päättää vuotta 2011 masentuneena siitä, että nautin kerrankin joulusta. Oloni ei ole niinkään onnistunut, vaan kiitollinen.

Pois mun reviiriltä vs. Haluan auttaa

Marlon Roudette-New age

Noin vuosi sitten kaverini (poika, jonka ex-tyttöystävällä oli syömishäiriö) sanoi minulle näin: "Halu auttaa muita syömishäiriöisiä on tavanomaista teille. Haluatte auttaa muita parantumaan, vaikkette itse suostu samaan." Hymähdin tympääntyneesti väitteelle: "ompas julmasti sanottu", ajattelin. Nyt kun olen jälkeenpäin ajatellut asiaan, voin jopa väittää sen olevan totta:

1. Yksi syy laihduttamiselleni oli se, että pidin itseäni huonona; en omista mitään erikoislahjakkuuksia esim. upeaa lauluääntä, kielipäätä jne. "No haluan olla edes kaunis!" Luulin, että laihuus olisi sidoksissa kauneuteen. Kun puntari näytti päivä päivältä pienempää summaa, tunsin onnistuneeni. "Mähän olen hyvä tässä!" Enää en tuntenut itsäni huonoksi -pidin laihduttamista lahjakkuutena, "mun" juttuna. 

-> Olen luonteeltani empaattinen ja herkkä. Kun näihin piirteisiin sekoittuu syömishäiriö, tulos näyttää tältä: Kuullessani jonkun sairastuneen vaikkapa anoreksiaan, olen  huolissani. Kuitenkin alitajuisesti ajattelen: "Jollakin muullakin on sama "lahjakkuus" kuin minulla! En olekaan enää ainutlaatuinen." Kateutta. Minulla on siis kaksi syytä auttaa häntä parantumaan: terveen sekä syömishäiriön halu auttaa. Mitä pidemmälle menee, sitä enemmän syömishäiriö ottaa valtaa tässäkin asiassa.

 2. Nyt kun olen itse maistanut palan onnea ja kokenut onnistumisen iloja paranemisprosessissani, minulla on vain yksinkertaisesti ajatus, että tästä on kerrottava muille! Haluan, että muutkin saavat kokea tämän ja parhaani mukaan autan heitä sen saavuttamisessa.

-> Syömishäiriön auttamishalu on pikkuhiljaa poistumassa. Ihanaa huomata olevansa vilpittömästi onnellinen sekä oman että toisten paranemisen puolesta, eikä siksi että haluaisin jonkun pois "reviiriltäni."

P.s Jos teksti sai kuulostamaan minut todella ämmämäiseksi, niin sitä olinkin! En halua vaikuttaa ylimieliseltä, joten muista etten ole täydellinen ja esimerkit ovat aina omista virheistäni yms.

Muistutukseksi vielä kaikille: On vaikea auttaa muita, jos ei osaa auttaa edes itseään. Käytä voimavarasi itseesi! Kyse ei ole itsekkyydestä, päinvastoin. Anna neuvoja niihin tilanteisiin, jotka ovat jo toteutuneet omalla kohdallasi -ei sellaisia neuvoja, joita et itsekään noudata.

Risteystilanteita

Opettaja kysyi oppilailta, mikä meille tuottaa nautintoa.

Osa vastasi ystävät, urheilu, joku mainitsi onnistumisen. Suurimmalle

osalle nautintoa kuitenkin tuotti ruoka. 

Jos olet matkalla kohti terveyttä, voit ehkä samaistua ajatukseen siitä, että kenties päivittäin joudut valitsemaan kahdesta tiestä; toimiakko syömishäiriön vai terveen säännöillä. Tämä "risteyksessä" seisominen
onkin mielestäni kaikkein vaikeinta -et ole 100% syömishäiriön vieteltävissä, muttet myöskään 100% tervekään.

...joten kun kysyttiin "mistä nautit eniten?" minun piti todella miettiä vastausta.
Ystävät -sairauden myötä ystävyssuhteet ovat kärsineet.
Urheilu -oli pakkomielle ilman tervettä nautintoa.
Onnistuminen -...painon laskiessa vai noustessa?
Ruoka -muodostui pahimmaksi peloksi.
Minun teki niin mieli sanoa muiden oppilaiden tavoin nuo samat asiat,
mutta se olisi tuntunut valehtelulta. Nuo asiat ovat ennen olleet minunkin nautintojani ja rakkauksiani, todennäköisesti sinunkin. Sairauden myötä ne muuttuivat jopa kauhuksi. Ja nyt kun seison "risteyksessä", jokaiseen noihin liittyy ristiriitaisia tunteita; sekä tulevia rakkaudentunteita että entisiä kauhukuvia.

Olen koko ajan kahden vaiheilla, seison risteyksessä. Myönnän, että kuitenkin liian usein olen ottanut askeleen väärään suuntaan. Ihmiset kai luulevat, että ovat ainoita maailmassa, jotka kompastuvat. Ainoita, jotka kokevat takapakin ja tuntevat itsensä surkeaksi. Ja koska luulemme olevamme ainoita, saatamme jäädä jopa rypemään epäonnistumisen tuomaan olotilaan.

Usko tai älä; jokainen joka on parantunut syömishäiriöstä on seisonut       "risteyksessä" kahden vaiheilla. Takapakit ja kompastumiset ovat varmasti jokaiselle tuttuja. Tämä tarkoittaa sitä, että uudelleen yrittäminen on ainoa tapa saavuttaa terveys kaikkine nautintoineen.

Pelkistetty kuva siitä, mitä tällä epämääräisellä postauksella yritän sanoa

Kun olet valinnut oikean tien kuljettavaksi, seuraava risteystilanne on jo helpompi.

Lainattuja ajatuksia syömishäiriöstä

"Olen nuori enkä elä. Valun vain päivien mukana viikosta, kuukaudesta, vuodenajasta ja vuodesta toiseen."

                                                                                        

"Tänään aloitin jälleen uuden elämän.

Söin terveellisen aamiaisen, mutta siitä se taas riistäytyi. 

Hain kaupasta ruokaa ahmittujen tilalle, ostin jäätelöä ja taas mentiin. 

Suunnittelen aloittavani huomenna uudelleen, ilman ahmimista ja oksentelua."

   

"Olen väsynyt siihen, että saadakseni syödä täytyy liikkua tietyn verran.

En tiedä mikä on tarpeeksi liikuntaa, tuntuu ettei mikään riitä. Miten pärjään ahdistuksen kanssa, joka syntyy, kun ei jaksa tai jostain syystä voi liikkua?"

"Avun hakemisen suurimpia esteitä oli häpeä ja vaikeus myöntää omaa heikkoutta.

Kuvittelin olevani ainoa koko maailmassa, ja pelkäsin lääkärin nauravan minulle."

"Minulla on oikeus olla väsynyt, aamen."

"41. vrk ilman oksentamista!

Ja heivasin vaa'an eilen pöpelikköön!!

Minä todella H-A-L-U-A-N parantua. 

Hetki kerrallaan hyvä tulee."

"Vertaistuki ja tieto siitä, että joku on toipunut täysin, on antanut toivoa ja uskoa parempaan."

"Haluan tehdä kaikkia niitä asioita, joille ei ole diagnoosikoodia,

joihin ei tarvitse lääkitystä ja joissa ei ole kyse hoitomuodoista."

Lainatut tekstit löytyvät Syömishäiriöliitto-SYLI ry:n oppaasta Voisit olla onnellinen.

Lataa tai tilaa ilmainen, syömishäiriöön sairastuneelle kirjoitettu opas täältä.

Näiden ajatusten myötä lähetän teille voimahalauksia, kärsivällisyyttä, taistelutahtoa ja onnistumisen tuomia iloja ♥

Heart of stone

Hänellä on kovetettu sydän.

Luja kestämään,

liian luja koskettumaan.

Berliininmunkki- ja pizzaterapiaa

Haluatko tietää mitä olen syönyt tänään?
-Pizzaa ja berliininmunkin.
Haluatko tietää kuinka paljon haluan oksentaa?
-Enemmän kuin koskaan ennen.

Mutta haluan taistella, sillä päätin voittaa tämän erän.
Toiset taistelee maansa puolesta,
minä oksentamattomuuden.

Ei. Me taistelemme elämämme puolesta;
tulevaisuutemme, terveytemme,
työpaikkojemme, tulevien ja nykyisten perheidemme
ja nuoruutemme puolesta.

Tämä on minun ja sinun taistelumme. Taistelumme pois syömishäiriön syövereistä.

Incorrect measurements

Minulla on tapana kieltää asioita, jotka näen huonona. Esimerkiksi haluan piilottaa negatiiviset tunteeni ja haluan unohtaa epämukavat kokemukset. Kiellän asioita, jotka eivät mielestäni ole positiivisia ja haluan päästä niistä eroon.

Luulen, että tämä on asia mikä vaikuttaa syömishäiriöisillä. Siitä mikä näetään huonona, halutaan päästä eroon. Epämieluinen ulkonäkö halutaan muuttaa mieluisammaksi. Tunnetaan vihaa itseämme kohtaan käyttäytymisiemme, tunteidemme ja luonteemme takia. Koemme, että niistä on päästävä eroon. Kilot -ne halutaan laihduttaa. Senttimetrit -ne halutaan kaventaa. Kaikki mistä ei tykkää itsessään, halutaan vain pois. Pian on rajoittanut omaa itseään niin, että on mahdotonta olla vapaa ja oma itsensä. Se ainutkertainen luomus, jota ei ole toista.

 Miksi?

Koska katsomme itseämme vioittuneilla silmillä ja mittaamme itseämme vääristyneillä mittareilla. Näin rajoitamme ja muokkaamme "sitä aitoa ja oikeaa" itseämme. 

Oletko miettinyt, miksi juuri sinulla ei ole mielestäsi oikeutta olla sellainen kuin olet? Miksi juuri sinun pitäisi lähteä muuttamaan itseäsi?  Miksi sinun tarvitsisi elää rajoittunutta elämää olemalla syömishäiriön vanki? 

Niin. Älä vaadi itseltäsi asioita, joita et muiltakaan vaadi. Sinulla on yhtälailla oikeus olla hyväksytty omana itsenäsi, kuin läheisilläsikin.