Opettaja kysyi oppilailta, mikä meille tuottaa nautintoa.Osa vastasi ystävät, urheilu, joku mainitsi onnistumisen. Suurimmalle
osalle nautintoa kuitenkin tuotti ruoka.
Jos olet matkalla kohti terveyttä, voit ehkä samaistua ajatukseen siitä, että kenties päivittäin joudut valitsemaan kahdesta tiestä; toimiakko syömishäiriön vai terveen säännöillä. Tämä "risteyksessä" seisominen
onkin mielestäni kaikkein vaikeinta -et ole 100% syömishäiriön vieteltävissä, muttet myöskään 100% tervekään.
...joten kun kysyttiin "mistä nautit eniten?" minun piti todella miettiä vastausta.
Ystävät -sairauden myötä ystävyssuhteet ovat kärsineet.
Urheilu -oli pakkomielle ilman tervettä nautintoa.
Onnistuminen -...painon laskiessa vai noustessa?
Ruoka -muodostui pahimmaksi peloksi.
Minun teki niin mieli sanoa muiden oppilaiden tavoin nuo samat asiat,
mutta se olisi tuntunut valehtelulta. Nuo asiat ovat ennen olleet minunkin nautintojani ja rakkauksiani, todennäköisesti sinunkin. Sairauden myötä ne muuttuivat jopa kauhuksi. Ja nyt kun seison "risteyksessä", jokaiseen noihin liittyy ristiriitaisia tunteita; sekä tulevia rakkaudentunteita että entisiä kauhukuvia.
Olen koko ajan kahden vaiheilla, seison risteyksessä. Myönnän, että kuitenkin liian usein olen ottanut askeleen väärään suuntaan. Ihmiset kai luulevat, että ovat ainoita maailmassa, jotka kompastuvat. Ainoita, jotka kokevat takapakin ja tuntevat itsensä surkeaksi. Ja koska luulemme olevamme ainoita, saatamme jäädä jopa rypemään epäonnistumisen tuomaan olotilaan.
Usko tai älä; jokainen joka on parantunut syömishäiriöstä on seisonut "risteyksessä" kahden vaiheilla. Takapakit ja kompastumiset ovat varmasti jokaiselle tuttuja. Tämä tarkoittaa sitä, että uudelleen yrittäminen on ainoa tapa saavuttaa terveys kaikkine nautintoineen.
onkin mielestäni kaikkein vaikeinta -et ole 100% syömishäiriön vieteltävissä, muttet myöskään 100% tervekään.
...joten kun kysyttiin "mistä nautit eniten?" minun piti todella miettiä vastausta.Ystävät -sairauden myötä ystävyssuhteet ovat kärsineet.
Urheilu -oli pakkomielle ilman tervettä nautintoa.
Onnistuminen -...painon laskiessa vai noustessa?
Ruoka -muodostui pahimmaksi peloksi.
Minun teki niin mieli sanoa muiden oppilaiden tavoin nuo samat asiat,mutta se olisi tuntunut valehtelulta. Nuo asiat ovat ennen olleet minunkin nautintojani ja rakkauksiani, todennäköisesti sinunkin. Sairauden myötä ne muuttuivat jopa kauhuksi. Ja nyt kun seison "risteyksessä", jokaiseen noihin liittyy ristiriitaisia tunteita; sekä tulevia rakkaudentunteita että entisiä kauhukuvia.
Olen koko ajan kahden vaiheilla, seison risteyksessä. Myönnän, että kuitenkin liian usein olen ottanut askeleen väärään suuntaan. Ihmiset kai luulevat, että ovat ainoita maailmassa, jotka kompastuvat. Ainoita, jotka kokevat takapakin ja tuntevat itsensä surkeaksi. Ja koska luulemme olevamme ainoita, saatamme jäädä jopa rypemään epäonnistumisen tuomaan olotilaan.
Usko tai älä; jokainen joka on parantunut syömishäiriöstä on seisonut "risteyksessä" kahden vaiheilla. Takapakit ja kompastumiset ovat varmasti jokaiselle tuttuja. Tämä tarkoittaa sitä, että uudelleen yrittäminen on ainoa tapa saavuttaa terveys kaikkine nautintoineen.
 |
| Pelkistetty kuva siitä, mitä tällä epämääräisellä postauksella yritän sanoa |
Kun olet valinnut oikean tien kuljettavaksi, seuraava risteystilanne on jo helpompi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti